02 - 2334418

Kun haikara viimein saapui

Katri ja Niko hakeutuivat lapsettomuustutkimuksiin jo puolen vuoden tuloksettoman yrittämisen jälkeen, sillä Katrin lapsena läpikäymät syöpähoidot painoivat taustalla. 

– Aloimme yrittää raskautta kesällä 2015 ja tutkimuksiin päädyimme jo alkuvuodesta 2016. Katrin lapsena sairastaman syövän vuoksi ajattelimme, ettei raskaaksi välttämättä tulla ihan noin vain, pariskunta muistelee viiden vuoden takaisia tapahtumia. 

Tästä aavistuksesta huolimatta lapsettomuusdiagnoosi oli isku vasten kasvoja. Katri koki ajatuksen lopullisesta lapsettomuudesta valtavan ahdistavana. Niko puolestaan ei halunnut pohtia koko asiaa niin pitkälle, vaan katsoa hetki kerrallaan eteenpäin. 

– Vahva parisuhteemme ja normaalin aktiivisen arjen ylläpitäminen auttoivat jaksamaan haastavimpina aikoina, pariskunta sanoo yhteen ääneen. 

Ensimmäinen hoito tehtiin vuonna 2017. 

– Meille tehtiin ensin TYKSissä yhteensä kolme ICSI-hoitoa eli mikroinjektiota, jossa siittiö viedään neulalla munasolun sisään. Kun ne eivät tuottaneet tulosta, päädyimme Aura Klinikalle vielä yhteen ICSI-hoitoon, jonka jälkeen lääkäri suositteli lahjamunasoluhoitoa, Katri ja Niko kertovat. 

Se tärppäsi ensimmäisellä yrittämällä. Emme voi sanoin kuvaillakaan sitä kiitollisuuden ja onnen määrää, mitä tuntematon ihminen on meille mahdollistanut.

– Positiivinen raskaustesti aiheutti aluksi hämmennystä ja epäilyä, mutta samaan aikaan valtavaa iloa. Pelko virheellisestä testituloksesta tai kohdunulkoisesta raskaudesta oli niin kova, että hankimme neuvolan kautta lähetteen verikokeeseen, jolla selvitettiin raskaushormonin määrä. Hyvä testitulos sekä varhaisraskauden ultrassa näkynyt pieni sykkivä sydän valoivat uskoa siihen, että raskaus on vihdoin totta, pariskunta kertaa menneitä tapahtumia. 

Odotettu vauva syntyi syksyllä 2019 neljän vuoden hartaan yrittämisen jälkeen. 

– Kiitämme munasolun luovuttajaa sydämemme pohjasta. Emme voi sanoin kuvaillakaan sitä kiitollisuuden ja onnen määrää, mitä tuntematon ihminen on meille mahdollistanut, pienen poikalapsen vanhemmat juttelevat ja liikuttuneisuus kuuluu läpi. 

Nyt nuoriperhe elää normaalia vauvaperheen arkea. 

– Lapsettomuutta, hoitoja tai vauvan lahjasolutaustaa ei tule arjessa juurikaan mietittyä. Rohkaisemme jokaista lapsettomuudesta kärsivää hakemaan rohkeasti apua ja hakeutumaan tutkimuksiin ja hoitoihin. Raskaan ja pitkänkin tien jälkeen elämä voi muuttua yllättäen! 

Katri ja Niko kannustavat myös avoimuuteen kivuliaan elämäntilanteen äärellä. 

– Jälkeenpäin ajateltuna koemme, että lapsettomuushoidoista olisi kannattanut kertoa työnantajalle heti. Salailu teki muutenkin stressaavasta tilanteesta vielä haastavampaa, pariskunta jakaa kokemuksensa. 

Joka viides pari kärsii tahattomasta lapsettomuudesta 

Turkulaisen Aura Klinikan lääkärin Annamari Lähteenmäen mukaan lapsen hankinnan lykkääminen myöhäisempään ikään on lisännyt tahatonta lapsettomuutta. 

– Usein syy lapsettomuuden taustalla jää tuntemattomaksi. Naisen iän lisäksi hedelmällisyyteen voivat vaikuttaa myös esimerkiksi sairastetut tulehdukset, endometrioosi, ylipaino tai miehen siemennesteen laatu. Lapsettomuustutkimuksiin kannattaa hakeutua viimeistään, kun raskautta on yritetty tuloksetta vuoden ajan. Jos ikää on yli 35 vuotta, tutkimuksin on hyvä hakeutua jo aikaisemmin, hän sanoo. 

Yksilöllisesti valittavien hoitomuotojen tulokset luovat toivoa. 

– Toisinaan pariskunnilta vaaditaan enemmän yritystä ja pinnaa, mutta mahdollisuus on aina olemassa, Lähteenmäki sanoo. 

Aura Klinikka tarjoaa lapsettomuushoidoissa oleville pariskunnille tukea ja turvaa koko hoitoprosessin ajan. On lohduttavaa tietää, että klinikalla ymmärretään, mitä hoidoissa oleva käy läpi. Kaikki hoitajamme ovat kätilöitä ja meillä on vankka kokemus naisen/perheiden tukemisesta erinäisissä haastavissa tilanteissa. Mahdollisuuksien mukaan sama kätilö kulkee asiakkaan rinnalla koko matkan, klinikan vastaava hoitaja Outi Kyynäräinen sanoo.