Kirjoittaja: Antti Perheentupa, Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri.
Lapsettomuutta pidetään perinteisesti usein naisen murheena. Ei ole tavatonta, että nainen hakeutuu lapsettomuuden takia tutkimuksiin ja jopa hoitoon ilman että mies on mukana lääkärin vastaanotolla. Lapsettomuuden hoitoon erikoistuneet lääkärit ovat lähes poikkeuksetta gynekologeja. Suomessa he toki pääsääntöisesti hoitavat myös miehestä johtuvaa hedelmättömyyttä.
Miehen hedelmällisyyden selvittely on usein vain ja ainoastaan siemennesteanalyysi. Ei siis ole ihme, jos lapsettomuuden selvittelyssä ja hoidossakin miehelle saattaa jäädä tunnelma, että hänen tehtävänsä on toimittaa siemenneste laboratorioon silloin, kun ajankohta on optimaalinen. Valitettavasti myös lääkäreiden ja hoitohenkilökunnankin oletus saattaa heijastella vastaavaa lähtökohtaa.

– Tämä käytäntö ja kokemus ovat kuitenkin räikeässä ristiriidassa tutkimustiedon kanssa, kertoo Aura Klinikan lapsettomuuslääkäri ja andrologi Antti Perheentupa.
– Noin puolessa kaikesta hedelmättömyydestä miehellä on osuus ja vähintään neljäsosassa hedelmättömyys johtuu miehestä. Miehen elämäntavoilla on merkittävä vaikutus. Ei ainoastaan raskauden spontaaniin käynnistymiseen tai lapsettomuushoitojen onnistumiseen, mutta myös keskenmenoriskiin. Erityisesti tulee kiinnittää huomiota painonhallintaan ja tupakoinnin lopettamiseen.
Tarpeeksi tietoa tasapuolisesti
Miehen mukana olo kaikilla lääkärikäynneillä ei ole välttämätöntä ja pariskunta usein sopiikin heille mielekkäimmän käytännön. Luonnollisesti miehen mielenkiinto selvittelyihin ja hoitoon korostuu, jos lapsettomuuden syy löytyy hänestä. Usein tällöinkin hoito kuitenkin kohdistuu naiseen, eikä perimmäistä syytä esimerkiksi huonolaatuiseen siemennesteeseen pystytä selvittämään.

Aura Klinikalla pari osallistuu hedelmättömyysselvittelyihin ja lapsettomuushoitoihin useimmiten yhdessä. Joskus hiukan monimutkaistenkin hoitojen toteuttaminen onnistuu paremmin, kun molemmat tietävät mitä on tarkoitus tehdä ja mihin pyritään. Myös mies saa riittävästi realistista tietoa hoidosta, jotta odotukset ovat kohtuullisia ja mahdolliset pettymykset voidaan kohdata yhdessä.
– Lapsettomuus, sen selvittely ja hoito ovat aina haaste parisuhteelle, Antti Perheentupa toteaa.
Mahdolliset epäonnistumiset, kuten alkuraskauden keskenmeno, koettelevat suhdetta rajustikin. Vastoinkäymiset saattavat johtaa syyllistämiseen ja syyttelyyn erityisen helposti, jos tietoa hoidoista ja niiden tuloksista ei ole saatu tarpeeksi.
Miesten terveyteen keskittyvä vastaanotto
– Eräs Aura Klinikalla hoidetun pariskunnan mies kiitteli minua spontaanisti siitä, että puhuin myös hänelle, kertoo Antti Perheentupa.
– Lapsettomuuslääkärin ja muun henkilökunnan tulisi huomioida tasapuolisesti myös mies ja hänen toiveensa. Toisaalta mieskin voi tuoda oman toiveensa esille ja tätä kautta helpottaa tiedonkulkua ja edelleen hoidon onnistumista. Osa miehistä haluaa keskustella hedelmällisyydestään ja siihen liittyvistä asioista lääkärin kanssa kahden kesken. Toisaalta on ymmärrettävää, että kaikki eivät kaipaa yksityiskohtaista selvitystä.
Kun lapsettomuuden selvittely lähtee miehen ongelmista, miehen huomioiminen tapahtuu luonnostaan. Vaikka miehen siemennesteen laadun ja sitä kautta luonnollisen hedelmällisyyden merkittävä parantaminen ei ole aina mahdollista, on hoidon toteuttamiseen liittyen olemassa käytännön seikkoja, joita miehen tulee ottaa huomioon parhaan mahdollisen hoitotuloksen turvaamiseksi. Aura Klinikassa toimii nimenomaan miehille tarkoitettu vastaanotto, jossa on mahdollista pohtia hedelmällisyyteen ja hedelmättömyyteen liittyviä seikkoja yhdessä alan parhaiden asiantuntijoiden kanssa.
Voiko syy sittenkin olla minussa? Miten se selviää?
Kysy neuvoa ja soita 02 233 4418 tai varaa aika suoraan asiantuntijamme vastaanotolle.
Kuvat: Pirita Aho