Limakalvojen punajäkälän aiheuttamia oireita ovat kutina, kirvely, arkuus ja polttelu. Yhdyntäkivut ja virtsankirvely ovat myös tavallisia vaivoja. Emättimen punajäkälässä voi esiintyä poikkeavaa verenvuotoa ja valkovuotoa. Emätinerite voi olla kellertävää, märkäistä ja vetistä. Tauti voi tehdä kiinnikkeitä ja kuroa emättimen umpeen.
Punajäkälä eli lichen (ruber) planus on krooninen ihotauti, jota voi esiintyä iholla, limakalvoilla, kynsissä ja hiuspohjassa. Tautia sairastavista naisista suurin osa on postmenopausaalisia eli vaihdevuosi-iän ylittäneitä. Tauti diagnosoidaan yleensä 30-60-vuotiaana. Taudin esiintymisessä ei ole selvää sukupuolieroa, mutta naisilla se on kuvattu hieman yleisemmäksi kuin miehillä.
Punajäkälän esiintyvyys ja laukaisevat tekijät
Punajäkälän esiintyvyydeksi on arvioitu 0,5-1 %. Tauti on huonosti tunnettu ja oireista taudin diagnosoimiseen kuluu usein noin kolme vuotta. Punajäkälän syntyperä on tuntematon, mutta sen oletetaan olevan autoimmuuniperäinen. Punajäkäläpotilailla esiintyykin yleisesti myös muita autoimmuunisairauksia kuten kilpirauhassairauksia.
Laukaiseviksi tekijöiksi on kuvattu stressi ja ahdistus, C-hepatiitti, autoimmuunitaudit, pahanlaatuiset sairaudet ja virusinfektiot.
Punajäkälän oireet
Limakalvojen punajäkälän aiheuttamia oireita ovat kutina, kirvely, arkuus ja polttelu. Yhdyntäkivut, ja virtsankirvely ovat myös tavallisia oireita. Emättimen punajäkälässä voi esiintyä poikkeavaa verenvuotoa ja valkovuotoa. Emätinerite voi olla kellertävää, märkäistä ja vetistä. Tauti voi myös tehdä kiinnikkeitä ja kuroa emättimen umpeen.
Tyypillisiä iho-oireita ovat sinipunervat, yhtyvät, kutiavat läiskät erityisesti ranteissa ja nilkoissa, mutta muutoksia voidaan tavata muuallakin vartalolla ja raajoissa. Tautia kannattaa etsiä myös limakalvoalueilta, sillä jopa puolella potilaista on oireita myös suussa ja/tai sukuelinalueilla.
Yleisimmin punajäkälä esiintyy suun limakalvoilla, jossa 80 – 90 %:lla tauti näkyy poskien limakalvoilla vaaleina juosteina eli Wickhamin strioina tai ienrajoissa punoituksena. Hammaslääkärit tuntevat punajäkälätaudin ja jos sukuelinalueella on todettu ihottuma, kannattaa siitä mainita myös hammaslääkärikäyntien yhteydessä. Toisaalta noin 25 %:lla suun alueen punajäkälästä kärsivistä potilaista tautia löytyy myös sukuelinalueen limakalvoilta. Pelkästään emättimessä esiintyvä punajäkälä on harvinainen. Sukuelinalueella voidaan diagnosoida kolmen tyyppistä punajäkälää, joista ns. erosiivinen punajäkälä esiintyy ulkosynnyttimien lisäksi myös emättimen puolella.
Diagnoosi
Diagnoosi tehdään kliinisesti paljaalla silmällä ja varmistetaan koepalasta. Punajäkälän diagnostiikkaa on joskus myös patologille vaikeaa. Ensimmäisellä koepalalla diagnoosi varmistuukin vain 30-56 %:ssa tapauksista.
Erotusdiagnostiikassa poissuljetaan muut limakalvotaudit sekä tavallinen postmenopausaalisilla naisilla esiintyvä estrogeenin puutteesta johtuva emättimen atrofia eli limakalvojen kuivuus ja ohuus.
Punajäkälän hoito
Punajäkälään ei tunneta parantavaa hoitoa. Hoidolla pyritään poistamaan oireet ja estämään taudin eteneminen.
Ulkosynnytinten punajäkälä
Lievässä, ulkosynnyttimien (ihon) punajäkälässä paikallishoidoksi voi riittää keskivahva kortisonivoide 7–10 päivän kestoisina kuureina.
Erosoivan ulkosynnytinten punajäkälän ensisijainen hoito on pitkä, jopa kolmen kuukauden hoitojakso erikoisvahvalla kortisonivoiteella (klobetasoli, Dermovat) ja usein tämän jälkeen tarvitaan vielä jaksoittaista ylläpitohoitoa kortikosteroidivoiteella. Kuten valkojäkälänkin kohdalla, hoito voidaan toteuttaa pienenevin annoksin. Voidetta käytetään 1–2 kertaa päivässä kuukauden ajan, toisen kuukauden aikana joka toinen päivä, ja kolmantena kuukautena kahdesti viikossa annostelu saattaa jo riittää.
Erityisen sitkeissä tapauksissa saatetaan käyttää kalsineuriininestäjä takrolimuusia (Protopic) usean kuukauden hoitokuureina. Punajäkälä on yleensä pitkäaikainen ihottuma, ja useimmat potilaat tarvitsevat ylläpitohoitoa.
Emättimen punajäkälä
Emättimen (limakalvon) punajäkälän ensisijaisena hoitona pidetään paikallisia kortisonivoiteita (Dermovat). Taudin pahenemisvaiheessa klobetasolivoidetta sivellään esimerkiksi dilataattoripuikolla (laajennuspuikko) emättimeen. Samalla emätintä voidaan laajentaa sen auki pysymiseksi. Oireiden lievittyessä klobetasolivoide korkeintaan kolmesti viikossa annosteltuna voi tulla kyseeseen. Kortikosteroidihoidon jatkona voidaan käyttää kalsineuriinin estäjiä, kuten takrolimuusia (Protopic), 2–3 kertaa viikossa.
Muu kuin paikallishoito
Mikäli paikallishoidosta ei saada riittävää vastetta punajäkälän hoitoon, hankalassa emättimen punajäkälässä systeemiset (verenkierron kautta vaikuttavat) lääkehoidot ovat aiheellisia. Kirjallisuudesta löytyy tapausesimerkkejä metotreksaatin, siklosporiinin, asitretiinin ja sulfasalatsiinin käytöstä. Eniten kokemusta lienee metotreksaatin käytöstä.
Emättimen laajennushoito
Jos emättimessä on kuroutumista, kannattaa ennen systeemistä lääkehoitoa suorittaa emättimen laajennus, joka tehdään tarvittaessa nukutuksessa. Potilaan tulee jatkaa laajentamista omatoimisesti toimenpiteen jälkeen, jotta vältyttäisiin uudelta emättimen kuroutumiselta; säännölliset yhdynnät toimivat parhaana laajennushoitona. Liukuvoiteet ja postmenopausaalisilla naisilla paikallinen estrogeenihoito voivat helpottaa yhdyntöjä vahvistamalla limakalvoja.
Kompikaatiot ja syöpäriski
Komplikaatioina punajäkälätaudissa ovat arpeutuminen, pienten häpyhuulten häviäminen, emättimen kiinnikkeet ja umpeutuminen.
Erosiiviseen punajäkälään liittyy eri tutkimusten perusteella 0–2,1 %:n suuruinen levyepiteelisyövän kehittymisen riski. Ihottuman tehokas hoito, jolloin tulehdusreaktio eli inflammaatio saadaan pidettyä kurissa, saattaa vähentää syöpäriskiä.
Hoidon tehoa ja potilaan limakalvojen tilannetta tulee seurata aluksi 2-3 kuukauden välein ja jatkossa vähintään kerran vuodessa.
Mikäli epäilet punajäkälätautia tai tarvitset gynekologia, joka osaa toteuttaa punajäkälätaudin vuosittaiset kontrollit, varaa aika Aura Klinikalta.