Virtsaamiseen liittyvät ongelmat ovat kurjia, mutta lantionohjan toimintahäiriöihin liittyen niitä tavallisimpia. Näitä esiintyy sekä miehillä, että naisilla hyvin moninaisista syistä.
Oirekuvan syyn selvittäminen ei aina ole helppoa. On hankalaa hyväksyä, ettei selitystä tai ongelmaa täysin poistavaa ratkaisua välttämättä löydy. Se ei silti tarkoita sitä, että asia kannattaa jättää hoitamatta. Apua on saatavilla, kun sitä pyydetään.
Hyvin usein ensimmäinen hoitolinja on konservatiivinen, vaikka leikkaukseen päädyttäisiinkin. Lantionpohjan lihakset tukevat virtsaamiseen liittyviä rakenteita ja toiminnallisena ympäristönä se hyötyy kuntoutuksesta. Osa oireista helpottaa lantionpohjan fysioterapialla, josta hyötyvät nekin kenelle leikkauspäätös, tai leikkaus on jo tehty.
Seuraavaksi luetellaan muutama V oikomaan, V – niin kuin Virheellisiäkin käsityksiä liittyen V – niin kuin Virtsaamisongelmiin.
V – niin kuin Vesi
Elimistö tarvitsee vettä. Sillä ei kuitenkaan pidä tolkuttomasti pestä kehoa ulko- eikä sisäpuoleltakaan. Erilaisissa medioissa toitotetaan usein sitä, kuinka tärkeää vettä on juoda runsaasti. Vettä kiikutetaan mukana niska vääränä trendien tuodessa markkinoille yhä kauniimpia, mielenkiintoisempia ja ekologisempia vedenkuljetus- ja säilytysvälineitä. Usein kuitenkin riittää, jos juomisensa juo lasista tai mukista. Maailma ei pelastu sillä, että mennään ostamaan se luontoystävällinen puteli. Totuus on, että ainakin me skandinaavit asumme sellaisilla leveysasteilla ja pääsääntöisesti sivistyksen parissa siihen nähden, että vesipisteitä löytyy hyvin helposti – niin luonnosta, kuin seinistäkin. Miksi vettä pitäisi siis kantaa mukanaan, jos tavoitteena ei ole metsäretki tms.? Toimintakykyisen yksilön nääntyminen janoon on meillä kuitenkin melko harvinaista. Kun vettä juodaan, sen kuuluu tulla myös virtsaamalla ulos. Kun vettä juodaan runsaasti, niin kylläpä ihmistä armaasti pissattaa. Mikäli ei, se turpoaisi palloiksi. Mikä on sitten se sopiva määrä? Vaikeaa sanoa. Yksilöllinen kokonaismääräinen nesteen tarve vuorokausitasolla on karkeasti arvioiden kahden litran molemmin puolin. Juojan koosta ja rasituksensa määrästä riippuen.
Epäkiitollista virtsan pidätykseen liittyvissä oireissa on, kun tiputtelua ilmenee, vaikka joisi hyvin vähän. Juomista ei saa jättää liian vähiin siitä pelosta, että virtsaa karkaa. Se ei valitettavasti poista oiretta. Ongelmallista on sekin, kun virtsa ei yrityksistä huolimatta poistu kehosta. Kuivattamaan ei itseään pidä sittenkään ryhtymän. Juomisen rytmittäminen päivän kulkuun ja toimintoihin nähden on tärkeää. Jos yötään ei halua vessan pytyn kanssa seurustellen viettää, ei iltaa kohti kannata kovasti tankata. Ei myöskään ennen liikuntasuoritusta, jolloin vesi hölskyy kurjasti vatsassa pyrkien joko takaisin ylös, tai aktivoiden rakkoa toimimaan. Kannattaa miettiä, josko tunnin liikuntasuorituksen selviäisi kokonaan ilman vesipulloa siinä vieressä. Mitäpä jo se tai muki odottaisikin esim. pukutiloissa? Liikunnan aikana tarve on enemmän kostuttaa hengästyksen kuivattamaa suuta. Se on eri asia, kuin tarve huikkasta kauniinvärinen juomapullo ykkösellä tyhjäksi. Hölmöähän se on mennä salille hölskymään. Juos siis hyvä ihminen juo pois, mutta joku roti. Vesikin on viisasten juoma.
V – niin kuin Voima
Toimiakseen optimaalisesti lantionpohjan lihaksista on löydyttävä voimaa. Rutistuksen määrä ei kuitenkaan ole täysin autuaaksi tekevää. Nyrkkisäätönä voidaan pitää: Sen minkä rutistat, sen myöskin vapautat. Rutistuksen on mentävä myöskin oikeaan paikkaan. Hartioiden nosto ei pidätyskykyä paranna siinä missä sitä ei tee pakaroiden puristuskaan. Lantionpohjan lihasaktivaatiossa kupletin juoni on hyvin usein liikkeen oikea ohjautuminen, rentouttaminen ja hankaluudet siihen liittyen. Virtsan karkailu, tai sen uhka voi johtaa käsitykseen siitä, että koko ajan pitää rutistaa. Rentoutumisen taito häviää tyystin. Lihas on lihas lantionpohjassakin. Tämänkään lihasryhmän ei sovi olla töissä koko aikaa. Työskentelevä lihas kerryttää maitohappoa ja jossain kohtaa ’kun alkaa hapottaa’, ei toiminta enää onnistukaan kunnolla. Ote herpaantuu ja sen vuoksi virtsaakin voi lirahtaa, vaikka sitä voimaa olisi kuinka.
Voimantuotto on hyvin yksilöllistä ja sen olemassa olon määrä ei välttämättä korreloi oirekuvaan. Hyvin korkealla voimantuotolla voi ilmetä inkontinenssioireita ja matalalla saattaa olla täysin kontinentti. Tämä menee myös päinvastoin ja kaikkea siltä väliltä. Sen vuoksi suunnitelmat kuntoutuksen etenemiseen tehdään yksilöllisen tarpeen mukaan tilannetta seuraten ja ohjeita päivittäen.
V – niin kuin Väärä luulo
Virtsan pidätykseen ja virtsan karkailuun liittyy paljon uskomuksia ja luuloja, joita me ammattilaiset koitamme kitkeä pois. Koko väestöä emme varmasti saa täysin virtsanpitäväksi. Tärkeää on se, että apua on saatavilla ja siitä tiedotetaan oikein. Kenenkään ei pidä luulla, että pidätysvaikeudet vaan kuuluvat asiaan, kun olen tämän ikäinen… Kun olen käynyt läpi tämän terveyttä haastavan prosessin… Kun olen synnyttänyt… Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Lähtökohtaisesti ihminen on kontinentti. Mikäli näin ei ole, olemme täällä Sinua auttamassa, jotta elämästäsi tulisi hiukan helpompaa.
Terveisin,
V – niin kuin Valpuri