02 - 2334418

Runsaat kuukautiset ja raudanpuute – hana pitää sulkea!

Tavallisin hedelmällisessä iässä olevan naisen raudanpuuteanemian syy on runsaat kuukautiset. Tankkia on vaikea täyttää, jos siinä on reikä. Kaikki hormonaaliset raskaudenehkäisymenetelmät vähentävät kuukautisvuotoa ja säästävät näin rautavarastoja.

Joudutko vaihtamaan isoa sidettä tai tamponia tiheästi tai tyhjäämään täyttä isoa kuukuppia usean päivän ajan? Väsyttääkö? Tuntuuko, ettei ajatus kulje? Taustalla voivat olla runsaat kuukautiset. Maailmalla ihmiset kärsivät raudanpuuteanemiasta runsaiden kuukautisten, huonon ravitsemustason, toistuvien raskauksien sekä synnytysten vuoksi. Onneksi elämme Pohjoismaassa ja meillä on mahdollisuus puuttua raudanpuuteanemian taustasyihin eikä ainoastaan hoitaa oiretta.

Kaikki hormonaaliset ehkäisymenetelmät vähentävät kuukautisvuotoja. Usean menetelmän kohdalla on mahdollista jättää kuukautiset kokonaan väliin. Onko se sitten turvallista? Kyllä on. Ilman ehkäisyä ihminen olisi koko ajan raskaana tai imettäisi, jolloin kuukautisia ei tulisi laisinkaan. Hormonaalista hoitoa käyttävä voi siis nauttia vuodottomuudestaan.

Gynekologi osaa paikata reiän tankissa ja sulkea hanan, jolloin rautavarastot säästyvät. Lääkäri voi määrätä ehkäisypillerit käytettäväksi tauottomasti tai harvataukoisesti. Tauottomuudella pyritään yksinkertaisesti siihen, ettei kuukautisia tulisi laisinkaan tai ne tulisivat hyvin harvoin. Potilaat, jotka kärsivät kuukautiskivuista, runsaista kuukautisista, endometrioosista tai pms-oireista, hyötyvät luonnollisesti tällaisesta hoidosta.

Varaa aika Aura Klinikan gynekologille osoitteessa https://auraklinikka.fi/varaa-aika/ tai puhelimitse.

Aura Klinikka
02 233 4418
info@auraklinikka.fi
Yliopistonkatu 15 B 16
20100 Turku