Vaihdevuosioireiden vuoksi kannattaa lääkärin hoitoon hakeutua silloin, kun oireet haittaavat merkittävästi jokapäiväistä elämää. Lääkärin tutkimukset ovat erityisesti tarpeen silloin, kun esiintyy gynekologisia vaivoja, esimerkiksi vaihdevuosien jälkeisiä ylimääräisiä vuotoja.
Vaihdevuosilla (klimakterium) tarkoitetaan sitä ajanjaksoa, jolloin munasarjojen toiminta heikkenee ja lopulta sammuu. Oireet johtuvat siitä, että munarakkuloiden määrän vähentyessä ovulaatiot (munasolun irtoaminen) loppuvat, ja sen seurauksena munasarjojen naissukuhormoni- eli estrogeenituotanto hiipuu. Viimeiset kuukautiset (menopaussi) tulevat suomalaisella naisella keskimäärin 51 vuoden iässä, vaihtelua on yksilöllisesti 45–55 vuoden välillä. Kun kuukautiset ovat olleet poissa vuoden, voidaan todeta vaihdevuosi-iän eli klimakteriumin alkaneen. Vaihdevuodet voivat tulla aiemmin munasarjojen poiston, sädehoidon tai solunsalpaajahoidon seurauksena. Tupakointi varhentaa menopaussia 1–2 vuotta.
Vaihdevuosioireet voivat alkaa jo ennen kuukautisvuotojen loppumista, mutta vaikeimmillaan ne yleensä ovat vuoden sisällä menopaussista. Joillakin naisilla ne voivat jatkua pitkäänkin, toisaalta kaikille ei oireita tule lainkaan. Kuumia aaltoja esiintyy 70–80 %:lla naisista, mutta varsin hankalia ne ovat vain 10–20 %:lla. Tavallisimmin hikoilu helpottuu 1–5 vuoden kuluessa. Hikoilua esiintyy etenkin yöllä, se tulee puuskittain ja häiritsee yöunta. Päivällä hikoilupuskat voivat häiritä työntekoa sen lisäksi, että katkonaisen yöunen takia väsyttää. Monella on samanaikaisesti tunne sydämen tykyttelystä ja kasvojen punoitusta. Kuumien aaltojen syntymekanismia ei tarkasti tunneta. Unihäiriöt ovat tavallisia myös ilman yöhikoilua.
Estrogeenin puutteesta seuraa emättimen limakalvon oheneminen, mikä ilmenee kuivuutena ja joskus kirvelynä sekä yhdyntäkipuina. Lisäksi voi esiintyä tiheävirtsaisuutta tai muita virtsavaivoja. Luun haurastuminen kiihtyy menopaussin jälkeen. Joillakin on tukielinoireita, nivel- ja lihaskipuja. Ärtyneisyys, masentuneisuus ja aloitekyvyttömyys liitetään vaihdevuosioireisiin. Seksuaalista haluttomuutta voi esiintyä.
Vaihdevuosien toteamiseen ei tarvita yleensä laboratoriokokeita. Joskus, esimerkiksi varhaista menopaussia epäiltäessä, voidaan tarkastaa verikokeella aivolisäkkeen follikkelia stimuloivan hormonin (FSH) määrä, joka nousee vaihdevuosi-iässä.
Vaihdevuosioireiden hoito riippuu niiden aiheuttamasta haitasta. Oireisiin voi saada apua säännöllisellä liikunnalla. Runsasta kahvinjuontia, voimakkaasti maustettuja ruokia ja tupakointia tulisi välttää, sillä niiden tiedetään pahentavan vaihdevuosioireita. Ylipaino lisää oirehdintaa. Luontaistuotteiden tehoa ja turvallisuutta ei ole pystytty osoittamaan lääketutkimuksilla.
Mikäli itsehoito ei tunnu riittävältä, vaihdevuosioireiden hoitoon voidaan käyttää hormonikorvaushoitoa. Oireita helpottaa estrogeeni. Yksistään estrogeeniä voivat käyttää vain naiset, joiden kohtu on poistettu, sillä se lisää kohdun runko-osan syöpäriskiä. Tämän vuoksi estrogeenihoitoon tulee liittää syövältä suojaava progestiini (keltarauhashormonijohdannainen) silloin, kun kohtua ei ole poistettu. Hormonikorvaushoito voidaan toteuttaa pillereillä tai iholle annosteltavilla geeleillä tai laastareilla ja hormonikierukalla. Estrogeenillä on suotuisa vaikutus oireiden lisäksi myös luustoon. Emättimen paikallishoito estrogeenilla vähentää limakalvo-oireita, virtsatietulehduksia ja virtsankarkailua.
Hoidon vasta-aiheita ovat mm. sairastettu rintasyöpä, sairastettu laskimotukos tai perinnöllinen tukostaipumus sekä hoitamaton verenpainetauti. Hormonikorvaushoitoon liittyy ilmeisesti lievästi kohonnut riski sairastua rintasyöpään. Väestötutkimuksissa riskin lisääntyminen on todettu vasta yli kolme vuotta kestäneen hormonihoidon jälkeen. Pelkkä estrogeenihoito lisää riskiä vähemmän kuin estrogeeni-progestiiniyhdistelmähoito. Riskin on havaittu pienenevän ennalleen neljän vuoden kuluttua hoidon lopettamisesta.
Muista riskitekijöistä vaikutus sepelvaltimotaudin riskiin riippuu siitä, missä iässä ja missä vaiheessa menopaussiin nähden hoito on aloitettu. Hormonihoito suojannee sydäntapahtumilta, jos se aloitetaan terveelle naiselle pian menopaussin jälkeen, mutta myöhemmin aloitettuna lisää niitä. Aivohalvauksen (aivoinfarkti) riski kohoaa, erityisesti iän myötä. Sekä pelkän estrogeenin että yhdistelmähoidon käyttöön liittyy myös lievästi kohonnut verisuonitukosriski ja se on suurin korvaushoidon alussa.
Hormonikorvaushoidolla on siis sekä suotuisia, elämänlaatua parantavia vaikutuksia, mutta myös riskejä. Suomalainen asiantuntijajoukko onkin suositellut, että kun vasta-aiheita ei ole ja vaihdevuosioireet vaativat hormonihoitoa, hoito toteutetaan pienimmällä tehokkaalla annoksella ja käyttöaika on mahdollisimman lyhyt.